• SuunnistusNet
  •  Tietoja
  •  Rekisteröityminen
• Uutiset
• Kolumnit
• Puheen-
  aiheet
• Pesupaikka
• Puskaradio
• Tapahtumat
• SSL
  •  Kisaweb
  •  Ranki
• Muut
  •  Kirpputori
  •  Orienteering Online
  •  Suunnistusvalmentajat
  •  Viestiliiga
  •  FRWD urheilutietokoneet
• JUKOLA-SIVUT

30.06.2010 14:17 SuunnistusNetMiten Kytäjällä ei pidä suunnistaa?

Puolitoista viikkoa on vierähtänyt Kytäjän taisteluista ja pikkuhiljaa alkaa pahin pettymys olla ohi. Raastavintahan viestissä epäonnistumisessa on se, että pilaa koko joukkueen mahdollisuuden pärjätä. Päällimmäiset tunteet voi käydä katsomassa Yle-areenasta (http://areena.yle.fi/video/1088458, kohdassa 4.00), ellei niitä ole vielä nähnyt. Ne kertoo aika paljon. Päällimmäisenä ei ole ketutus tai agre vaan pahoillaanolo joukkueen puolesta ja häpeä. Miksi sitten kaikki meni pieleen? Arvuutellaan sitä seuraavassa.

Fiilis ennen lähtöä oli sillä tavalla hyvä, että uskoin osuuden menevän hyvin, kunhan tekisin oman suorituksen. Takana oli onnistunut kevät, itseluottamus rastien löytymiseen hyvä ja juoksu kulki mukavasti. Tarkemmin kun syitä epäonnistumiseen alkaa etsimään, löytyy useitakin asioita, joihin olisi pitänyt herätä. Ensinnäkin, olin Jukolaa ennen suunnistanut yöllä kolme kertaa, Tiomilassakin juoksin aamulla. Toiseksi, kyseessä oli kauden ensimmäinen avausosuus. Edellinen oli SM-viestissä Joensuussa, jolloin suoritus päättyi vastaavanlaiseen epäonnistumiseen. Kolmanneksi, ”erämaamaastot” on aina ollu mulle vaikeita ja varsinkin Kytäjän maastotyyppi vierasta sekä vastenmielisintä, jos niin voi sanoa. Tämän lisäksi valmistautumisleiri kahta viikkoa ennen ei juuri onnistumista lupaillut – varsinkaan yöllä. Aloitusosuus on muutenkin mulle aina ollut se vaikein osuus, sillä pää ei kestä tehdä omaa työtä muiden säntäillessä ympärillä. Nämähän on nyt kuitenkin vaan asioita, jotka ”ammattimiehen” olisi täytynyt silti pystyä klaaraamaan ja ottamaan huomioon. No ei tässä mitään ammattimiehiä ollakaan ja sen pystyy nyt lukemaan tulostaululta.

Matkakertomus

1. osuuden gps-seuranta http://www.tulospalvelu.fi/gps/201006jus...

Matka lähti käyntiin yskähdellen, vaikka taktiikkaa noudattaen pyrin suunnistamaan omatoimisesti ykkösrastille. Sorvasin rehellisen pummin samaistusvirheen johdosta, jossa aikaa kului ehkä minuutti ja ukkoja luonnollisesti lirvahti edelle toistasataa.

Pian tämän jälkeen tein pienen kierron 3. rastille kaikkien muiden puskiessa suoraan ja onnistuin sillä ottamaan terävimmän kärjen kiinni. Näissä asemissa lasketeltiin ekaan väliaikaan neljäntenä. Olotila rauhottui ja kilpailu alkoi alusta – näin ainakin ajattelin.

http://online3.jukola.com/tulokset/fi/j2...

Terävin kärki oli kiertänyt eri alun kuin minä ja jatkoi myös eri hajontaa väliaikarastin jälkeen rastille 6. Katsoin heti rastilta lähtiessä, että nyt lähdetään vinoon, mutta ajattelin että haetaan jotain kiertoa ja että pian osa porukasta rupeaa kaartamaan oikeaan suuntaan. Muutaman sadan metrin jälkeen alkoi hälytyskellot soimaan ja aloin epäillä sijaintia ja tipahdin kartalta. Samaan aikaan tultiin rastille ja jäin aivan tyhjän päälle.

Olin ainut, joka ei leimannut rastilla eikä ollut hajuakaan missä oltiin. Tiesin vain, että olin jossain liikaa oikealla enkä riittävän kaukana. Loputon juna tulla jyskytti rastille, leimasi ja jatkoi matkaa. Yritin vähän pälyillä ympärille, mutta missään ei näkynyt toista letkaa eikä ihme, sillä rasti oli aika kaukana tästä. En saanut kiinni mistään selvästäkään kohteesta ja paniikin iskiessä päälle en olis saanut kiinni varmaan radiomastostakaan.

Aikani pyörittyä näin toisen letkan ja hipsin sinne. En kuitenkaan ollut edes varma, onko ne jo käynyt rastilla vai ei. Sitten näin ekan tutun, jolta kysyin missä ollaan. Kaveri neuvoi ja lähti perään, kun kerta oli sama rasti. No eihän me tietysti oltu lähelläkään sitä, missä väitti meidän olevan. Lopulta sain jostain kiinni ja raivosin rastille. Tällä välillä tuli turpaan noin 10minuuttia.

Tiesin että peli oli siinä ja tätä tunnetta en ole vielä koskaan pystyny voittamaan. Yritin vielä raivolla, mutta ei siitä tullut mitään. Pummailin rasteja, lamppu alkoi pätkimään, kaatuilin. Porukkaa oli edessä niin ettei etenemisestä tullut mitään ja raivolla ohitellessa suunnistus jäi olemattomaksi. Muistona on edelleen hiusmurtuma kylkiluussa, jonka iskin alamäessä kantoon.

http://online3.jukola.com/tulokset/fi/j2...

Loppukateetti

Eniten harmittaa se, miksen tehnyt omaa suoritusta vaan menin muiden mukana. Itseluottamus ei kuitenkaan riittänyt siihen, että olisin lähtenyt pimeässä metsässä yksin oikeaan suuntaan. Olin kyllä henkisesti valmistautunut siihen, mutta kuitenkaan en niin toiminut. Tälläisissä maastoissa ei voi suunnistuksesta oikaista, vaikka Jukola-avauksesta aina porukkaa pääseekin munkilla livahtamaan. Jos jossitella haluaa, niin mikäli olisin ollut esimerkiksi 30 sekuntia kärjen perässä väliaikapisteellä, olisin varmasti osannut lähteä oikean letkan matkaan, mutta nyt kun edellä oli vain pari lamppua, sitä valintaa ei ollut. Mutta tässä sitten mennään taas epäoleellisiin asioihin ja tuuripeliin, joka kaatuu ennemmin tai myöhemmin.

Miten sitten välttää tämä jatkossa?

Ensinnäkin yöosuutta varten pitäisi harjoitella yöllä. Toiseksi, pitäisi pysyä poissa osuuksilta, joita ei tunne osaavansa. Tässä pitää muistaa se, että kun aloitusta tarjottiin, en siitä kieltäytynyt vaan sanoin hoitavani sen, vaikka tiesin siinä piilevän suuren riskin. Omalta osalta olen oppinut sen, että itseluottamus on suurin yksittäinen suoritukseen vaikuttava tekijä. Näin ollen kilpailuun pitäisi valmistautua niin, että sen erityisvaatimukset on otettu huomioon ja valmistauduttu kaikkeen mahdolliseen. Eräs taitoniilo painotti rutiinien merkitystä onnistuneen rastivälin toistamisesta välistä toiseen. Nyt homma ei tullut selkäytimestä. Kolmanneksi, yksinkertaisesti enemmän suunnistusharjoituksia ajatuksen kanssa.

Mikko Patana