• SuunnistusNet
  •  Tietoja
  •  Rekisteröityminen
• Uutiset
• Kolumnit
• Puheen-
  aiheet
• Pesupaikka
• Puskaradio
• Tapahtumat
• SSL
  •  Kisaweb
  •  Ranki
• Muut
  •  Kirpputori
  •  Orienteering Online
  •  Suunnistusvalmentajat
  •  Viestiliiga
  •  FRWD urheilutietokoneet
• JUKOLA-SIVUT

22.06.2010 09:41 SuunnistusNetMiten Kytäjällä pitää suunnistaa

Voitin lauantaina Venlojen viestin, yhdessä Venlan, Riinan ja Anni-Maijan kanssa. Tämä tarina kertoo tuosta voitosta ja omasta panoksestani siihen. Lauantain tunnelmia on tosin aika vaikea pukea sanoiksi, mutta yritetään. SuunnistusNet antoi luvan mehustella voitolla niin paljon kuin kehtaan. Ja minähän kehtaan.

Valmistautuminen

Syksyllä kävimme Kytäjällä harjoitusmaastoissa ensimmäisen kerran toteamassa, että tämä sopii kuin nakutettu meille rytömaastojen kasvateille. Maaston elementit löytyvät omista Tampereen lähimaastoistakin, joten kisamaastoon soveltuvan suunnistustekniikan pitäisi löytyä selkäytimestä. Punahilkat treenasivat koko talven säntillisesti, omalta osaltani veneluun rasitusmurtuman takia valitettavasti lähinnä altaassa, ja lopulta ennen Venloja olimme valmiina taistoon. Kuten ankkurimme Anni sen kisa-aaton palaverissa tiivisti: ”Eihän tämä voi mennä huonosti!” (eihän se mennytkään.)

Itse viesti

2. osuuden GPS-seuranta http://www.tulospalvelu.fi/gps/201006ven...

Itselleni lyhyt kakkososuus sopi vaikean alkukauden ja yhden alla olevan kisastartin takia mainiosti. Olin toki pystynyt osittain juosten harjoittelemaan jo kuukauden päivät ja suurviestiin tarvittava itseluottamus oli kaivettu esiin muutamasta hyvin onnistuneesta kovasta treenistä sekä vanhoista kisaonnistumisista. Ykkösjoukkueessa vahvasti debytoineen Venlan kaartaessa loppusuoralle 1,5 minuuttia kärjestä oli fiilikseni keskittynyt, valmis ja innokas – toki myös jännitti. Lähtöpaikka oli passeli, kun muita ei ollut ympärillä ja sain itse pistää suunnistuksen uomiinsa heti K-pisteeltä lähtien. Pitkän K-viitoituksen aikana silmäilin rataa ja muistutin itseäni vielä kerran etenemään tarkasti.

Ykkösrastille oli kivasti ohjailevia linjoja sekä aloitusosuuden uria. Suunnistus lähti hyvin käyntiin ja selkiä tuli alkumatkasta vastaan. Tv-rastille asti oli lyhyitä keskittymistä vaativia välejä, joissa ei ollut ongelmia. Pidemmän välin toteutin melko suoraviivaisesti, rohkeamminkin olisi voinut edetä. Tämän välin päätepisteen rastihan sijaitsi pystyvihreässä kohtuullisen tyhjässä rinteessä ja kyllä lämmitti mieltä nähdä kärkiletka hajallaan rastin läheisyydessä! Tällaisessa tilanteessa toki aina piilee vaara siinä, että oma alkumatkan hallussa ollut suunnistus hajoaa ja osallistun muiden mukana päättömään pusikoissa pörräämiseen. Kieltämättä tämä vaihtoehto oli erittäin lähellä toteutua, sillä rinne oli peitteinen ja olin hetken juossut ilman täydellistä kontrollia edellä häämöttäviä selkiä kiinni. Kartasta huomasin kuitenkin, että rastin pitäisi sijaita ihan avokallion reunassa eikä tasaisessa vatukossa, missä kaikki seisoskelivat. Lähdin mäkeä kohti ja kaarroksen saattelemana näin rastimiehet.

3,1 km 2. +1
http://online2.jukola.com/tulokset/fi/j2...

Tästä seuraavat pari minuuttia oli perinteisempää viestisuunnistusta, jossa edettiin jonossa ja ajattelinkin, että juoksen sopuisasti letkan mukana vaihtoon. Varsin pian juomapisteen jälkeen porukka yhtäkkiä kuitenkin hajosi. Maaston peitteisyys sai pienen epävarmuuden hiipimään, mutta pakotin itseni silti jatkamaan suunnalla ja toivoin näkeväni pelastavan ison kiven rinteessä. Ihan ei täsmännyt, muut olivat kaikonneet ympäriltä, vastaan tuli odottamattomassa suunnassa oleva jyrkänne enkä saanut sitä kartalle… Steppailin muutaman sivuaskeleen oikealle päin ja sain kuin sainkin itseni kiinni kivestä suolla! Huh! Siitä ylös, näin lipun ja koodikin täsmäsi! Virhe jäi lopulta melko pieneksi, mutta se sai silti varpailleen: enää ei kämmejä!!

Rastit ennen peltoa löytyivät kohtuullisen hyvin, mutta alkumatkan rauhallista fiilistä en enää saanut päälle. Ensimmäiselle pellolle pudotettuani luulin jo tulevani maalialueelle ja siinä piti hetken keräillä palikoita kasaan ja muistaa suunnistaa vielä yksi helppo rasti. Kuulin vasta loppusuoran sillan kohdalla tulevani kärjessä. Hyvä feelis. Kartta vielä Riinalle ja oma tontti oli hoidettu!

Vaihto 1.
http://online2.jukola.com/tulokset/fi/j2...

Sitten alkoikin jännittävä viestin seuraaminen. Olo oli luottavainen, olihan meillä viimeisillä osuuksilla monessa sopassa keitetyt maajoukkuenaiset. Mutta niin oli kyllä monella muullakin joukkueella.. Seurasimme seurakavereiden kanssa screeniltä, kuinka Riina veti rastilta toiselle varmasti ja vauhdikkaasti. Vaihtoon Riina kipitti toisena, vain minuutin kärjen takana. Itsevarmuutta ja levollisuutta huokunut Anni-Maija pääsi irti. Porukkaa alkoi kerääntyä yhä enemmän screenin äärelle. Jännitys nousi. Domnarvets pummasi ja Anni siirtyi johtoon. Ankkuriosuuden ennalta pelätyin vastus, Simone Niggli, ei saanut yhtään kavennettua eroa Anniin. Tässä vaiheessa aloin ekan kerran todella tajuamaan, mitä oli tapahtumassa. Ensimmäiset kävivät jo onnittelemassa, mutta niitä me vielä toppuuteltiin. Suunnittelimme paikan, mihin mennään Annia vastaan ja haimme Pyrsän liput. Vielä ei silti ihan kehdattu mennä asemiin, eihän sitä ikinä tiedä, kun kyse on suunnistuksesta…

Kuuluttaja kohauttaa sanomalla, että Anni pummaa viimeisessä mäessä. Pikkukoukkuhan se lopulta vain oli, vähän jännityksen nostatusta yleisössä. Lopulta Anni kurvasi pellolle ja riemu pääsi repeämään! Olo oli epätodellinen ja erittäin onnellinen! Oli mahtavaa juosta joukkuekavereiden kanssa maaliin voittajina. Monta kertaa sitä herkkua oli saatu seurata sivusta… Maaliin tulon jälkeen hymyiltiin kameroille, halailtiin ja vastailtiin kysymyksiin. Kirsikaksi kakun päälle kakkosjoukkueemme kiilasi vielä sijalle 14!

Saila Kinni