20.03.2009 20:51:12 Olli-Markus TaivainenMielen lentoa ja kehon puuhastelua

Muistelen hetken lämpimiä asioita: Aamulenkkejä kolmekymppisissä pakkasissa, hiihtovetoja myrskytuulissa, räntäsateesta kastuneita vermeitä tarpeeksi kaukana kotoa... Muistelot katkeavat, kun päivän tärkein tehtävä isketään eteen. Käyn sen pikaisesti läpi - ei pitkiä välejä, siispä pysytään viivalla - ja palaan ajatuksiini: Verrytellessä tuntui paremmalta kuin aiemmin. Tiedän, että tänään koetellaan mieltä. Päästän mieleni irti ja mielipuolisena revin itseni liikkeelle pidättelijöiden kourista.


Oman melikuvapiirros (Täysikokoinen)


Oman reittipiirros (Täysikokoinen)


En osaa aloittaa rauhassa, huomaan sen itsekin, kun taon ensimmäiseen loivaan nopeusreservini äärirajoilla. Päätän nousta hetkeksi suoritukseni hallitsijaksi, sillä ensimmäinen rasti jyrkässä alamäessä on oivallinen paikka suorituksen täydelliselle tuhoamiselle. Hidastan vauhtia hallitusti kaatumalla pariinkin otteeseen. Kun sauvan pää on hipaissut vastakappalettaan, loppuu varmistelu, ja täydellinen suunnistusnirvana ottaa vallan.

Mielen lentokeli

Lyhyellä tasaisella heti rastin jälkeen vilkaisen karttaa, karttaan vilkaisu ottaa minulla aikaa keskimäärin noin neljä kymmenystä, mutta kykenen suorittamaan sen vauhdin hidastumatta. Vilkaisun aikana mieleeni tallentuu reitti risteyksineen ja mahdollisine oikosineen aina kolmosrastille asti. Metsäosuuksilla tiedän edellä lähteneiden jälkien varmistavan suunnistusta, mutta mielelläni haluan silti tietää, miten toimin seuraavassa risteyksessä. Siis siinä, jota ei vielä näy.

Flowssa kolmekymmentäkin risteystä painuu mieleen yhdellä vilkaisulla

Tavallisessa suorituksessa sujuvuus syntyy, kun kartasta vilkaisemalla kykenee lukemaan kaksi - kolme seuraavaa risteystä etukäteen selviksi toimintaa odottamaan. Tänään onnistuin kaappaamaan suunnistajan nirvanan, toiselta nimeltään flown, suoritukseeni. Flowssa kolmekymmentäkin risteystä painuu mieleen yhdellä vilkaisulla. Kun flow sattuu arvokisoihin, mikään olento ei kulje kovempaa. Flow vierailee ani harvoin, viime vuonna en saavuttanut sitä kertaakaan, tänä vuonna kahdesti: nuorten MM-sprintissä ja tänään MM-keskimatkalla. Flow vaatii saapuakseen vuosien työn päälle äärimmäisen onnistuneen valmistautumisen ja tärkeimpänä - kilpailuvireen, jossa kilpaileminen menettää merkityksensä antaen alitajunnalle tilaa toimia täysin esteettömästi.

Juuri ennen kolmosrastia tiedän aiemmin kartasta havainnoineeni oikomahdollisuuden suoraan rastille, mutta sitä ei ole aiempien lähtijöiden suksilla hiihdetty. Pikaisella varmistuksella se näyttää edelleen selvältä, joten kurvaan hankia pitkin rastille. Koodeja en tarkista, sillä numerot karttakuvasta poikkeavana informaationa katkaisevat suunnistusajatuksen ikävästi.

Kesäsuunnistajan taidot peliin

Rastilla leimatessani tiedän lähtösuunnan karttaan katsomatta - taitaa edelleen ykkösrastin jälkeinen karttavilkaisu ohjata menoa. Oion bambumetsässä aiempien lähtijöiden jälkiä ja optimoin oikosistakin pari kulmaa pois. Uralle jontkan yli päästyäni tiedän kisan luonteen nyt muuttuvan: Näissä olosuhteissa golfkentillä hiihtosuunnistaminen perustuu jatkuvaan maaston havainnointiin sekä sujuviin valintoihin joko golfkenttien hankia tai metsikköjen uria seuraillen. Yllättävienkin havaintojen käsittelyä olen harjoitellut mielikuvissa ja käytännössä, golfkentillä hiihdettäessä taas käyrät ja selkeät metsänrajat ohjaavat menoa ihan kuin kesäsuunnistuksessa. Saatan siis suunnata kentille varsin kovalla itseluottamuksella!

Vilkaisun aikana päätän pysytellä mahdollisimman lähellä rastiväliviivaa pitkähköllä nelosvälillä. Myötätuuleen matka taittuu joutuisasti ja heitänkin itselleni haasteeksi yhtä joutuisan paluumatkan. Havainnoin katseella golfkentän kulman varsin kaukaa. Lampare putoaa useamman metrin tasosta alaspäin, joten tuulen muovaamien lumipenkkojen pelossa kaarran sen oikealta puolen metsänrajojen suppiloon. Iltapäivällä saatan todeta lammen kierron oikeaksi ratkaisuksi, sillä suoraa yrittäneiden kasvoista näkee, ettei sen ylitys ole onnistunut kivuttomasti.

Nelosrastille tulo onkin jo helppoa. Pätkä on selkeä eikä kartasta näkymättömiä havaintoja tarvitse rekisteröidä. Riskileimauksen teen tuulessa heiluvaan kapulaan ja ihmettelemättä jatkan kohti seuraavaa rastia. Pikkulampareen kohdilta hyppään oikoselle metsään ja oikomalla aina seuraavan kentän yli metsän laitaan. Pieni mäki ei hidasta vauhtia, mutta tuuli tekee hiihdosta työlästä, ihan kuin seinään olisi ajanut. Päätän ahdistaa itseni äärirajoille, joten flow katoaa hetkeksi. Urilta oikoa laskiessani joudunkin arpomaan suuntaa. Arpa osoittautuu tyhjäksi ja keräilen itseni nöyrästi rastille bambusokkelosta. Virhe unohtuu heti ja edelleen kovalla uholla ja itseluottamuksella vilkaisen kartasta seuraavat rastivälit takaraivoon. Jos ja kun näsäviisaammin haluan jaaritella, niin todennäköisesti ratkaisut ovat tallentuneet takaraivon sijasta selkärankaan, niin nopeasti ne sieltä jalat tavoittavat.

Golfkenttiä seuraillen kierrän yllättävän suurta nenää ja otan notkelmasta urat takaisin alle. Rasti tulee vastaan ilman kartanlukua.

Käännän ympäri kohti seiskarastia. Uralta jatkan oikosta pitkin seuraavalle uralle, jolta pienen penkan jälkeen jälleen oikomaan. Pellolla ei muiden jälkiä näy. Pellon kulmasta lasken metsään ja kierrän notkoa, sillä sen penkat näyttävät arvaamattoman jyrkiltä.

Lentomatkustaja

Kasivälillä en hiihdä lainkaan urilla, vaan yritän säästää käyriä nenää kiertämällä. Sihtailen rastin taimikon laidasta ajoissa näkyviin. Samalla näen suuresti arvostamani sprinttisuunnistajan, Öystein Kvaal Österbon, punaisen selän. Taimikossa viimeisiä metrejä optimoidessa rastilla leimaa myös ketunlenkiltä saapuva Christian Spoerry. Muistelen Empun tarinoita Christianista, kuinka hänen suorittamisensa on sähäkkää ja kenties hallittuakin sähellystä, ”spörräämistä”. Onneksi golfkentille mahtuu monenlaisia urheilijoita ja kaiken lisäksi loppuun asti perässä pysynyt Christian tekee matkanteostani helppoa antamalla tyylikkäästi tilaa rastityöskentelyyn.

Ysivälillä kierränkin jo tutun nenän ja kipuan vastatuuleen pöpperöistä uraa toivoen Öysteinin selän näkyvän taas hieman lähempänä. Tällaisen narureiden kun olisi helppoa piiloutua tuulelta hänen reisiensä taakse. Rasti on helppo napata metsikön takakulmasta.

Kymppiväli jakaantuu kolmeen eri rastiväliin: Ensin sihdataan golfkentän kumpareita lukemalla katkouralle ojanotkon yli, sitten hiihdetyn uran suunnasta peilaillaan kohti seuraavaa välikköä ja lopulta ylitetään viimeinenkin metsäpätkä uralla rastin jo näkyessä. Pahin vastatuulipätkä on edessä, joten Christian antaa tyylikkäästi tietä. Golfkenttiä seuraillen kiertelenkin ojan päädyn, sillä se penkkoineen näyttää hitaalta ylittää. Rastille on helppo löytää, sillä Öystein siellä jo leimaa.

Metsäväli onnistuu kuin elokuvissa. Otan oman oion pikaisesti rastin jälkeen ja vetelen sitä aina tutulle ojanylitysuralle asti. Näen Öysteinin koukkaavan jonnekin vasemmalle, mutta minulle rastille hiihto on helppoa, sillä tämä suunnistustehtävä on tehty jo pitkän matkan kisassa.

Hetken pudotus pilvistä

Pitkä mäkiväli ei reitinvalintavaihtoehtoja tarjoa, ainakaan suoraa valintaa nopeampia. Hiihdän alussa varsin reipasta vauhtia ja Christian jää omien sanojensa mukaan parikymmentä sekuntia. Puolivälin loivalla iskee hyvänolon tunne ja hiihtelen hetken. Havahdun, kun Spoerry hengittää taas niskaan. Yritän lisätä vauhtia, mutta hyvä olo vaihtuu varsin nopeasti pahaksi oloksi. Tasaiselle päästessäni homma vain vaikeutuu, sillä vauhti pysähtyy vastatuuleen. Mielessä pyörii Happo Heikkisen kertomus uran kovimpien happoreenien muisteloista, mutta omalta uralta niitä ei muistu yhtäkään. Taitaa olla pää hiukan jäässä!

Yritän optimoida rastille tulon, mutta hanki ei kannakaan, sillä ollaan pohjoisrinteessä ja jylhä kuusikko on estänyt auringon säteet muutenkin varsin tehokkaasti. Vireämmällä ajatuksenjuoksulla olisin osannut ennakoida asian!

Loppurastit ovat suhteellisen helppoja toteuttaa. Koska tuuli on pöllyttänyt urille nihkeää tuiskulunta ja hanget taasen kiiltelevät puhdasta jääpintaa, lasken hankia pitkin Peltosten luistoa optimoiden. Kolmanneksi viimeinen rasti löytyy golfkenttien välisestä rinnepenkasta ja tokavika notkelman takaa hissilinjojen välistä. Viimeiselle laskevassa alamäessäkin pitää hiihtää, sillä tuuli painaa vastaan yrittäen pysäyttää pienen urheilijan matkantekoa siinä onneksi aivan onnistumatta.

Loppusuoran loiva ylämäki on jo mukava hiihtää. Tiedän onnistuneeni vihdoinkin voittamaan vaikeat olosuhteet kilpailutilanteessa. Huippusuoritus riittäköön mihin riittää. Tänään riitti nähtävästi varsin korkealle!

Muut mitalimatkat

Aiemmista kisoista sprintissä kultamitalisti onnistui kaappaamaan flown suoritukseensa, hänen voittaminen olisi ollut äärimmäisen hankalaa. Pitkällä matkalla parempi sijoitus olisi vaatinut kokemusta esikuvien kaatamisesta. Kunnioitan nimittäin kuningas Eetu ensimmäistä niin paljon, etten vakavissani edes yrittänyt voittaa häntä.