| Otsikko | Aika | Toimittaja |
|---|---|---|
| Tervo ja Kauppi sprintin vauhdikkaimmat | 14.07.2010 23:26:09 | olliholli |
| Lakanen ja Rantanen katsastusvoittajat | 09.07.2010 16:26:23 | olliholli |
| Pasi Ikonen ja Minna Kauppi katsastusykköset | 07.07.2010 14:52:07 | olliholli |
| Halden SK voitti Jukolan viestin | 20.06.2010 14:45:04 | olliholli |
| Tampereen Pyrintö Venlojen ykkönen | 20.06.2010 14:40:01 | olliholli |
04.03.2009 08:57:00 olliholliHannele Tonnalle MM-kulta, miehille kaksi mitalia
Suomalaisten MM-kisat alkoivat keskiviikkona Rusutsussa Japanissa paremmin kuin hyvin: kolme mitalia, jokaista väriä yksi. Hannele Tonna voitti ensimmäisen henkilökohtaisen MM-kultansa, neljä nuorten maailmanmestaruutta ottanut Olli-Markus Taivainen oli toinen ja Staffan Tunis kolmas.Hannele Tonna on vuosikymmenen kuulunut hiihtosuunnistuksen huppuihin, mutta vasta nyt tuli siis ensimmäinen kulta ja vieläpä sprintissä, jossa paras sijoitus aiemmin oli kahden vuoden takainen kuudes sija. Viestikultaa toki on tullut vuonna 2004 Ruotsissa.

- En tehnyt yhtään virhettä, ja kilpailu meni vielä paremmin kuin tammikuun lopussa hopealle sujuneessa PM-sprintissä. Sen matkalla huomasin, ettei minuuttia aiemmin lähteneeseen Venäjän Tatjana Vlasovaan ollut eroa niin paljon.
Vlasovahan puolusti maailmanmestaruutta, mutta joutui tyytymään kolmanteen; edelle enätti myös Ruotsin Helene Söderlund.
Mestaruuden taustat?
- Eiväthän nämä olleet ensimmäiset kisani ja pystyin lähtemään tällä kerralla rennolla otteella. Jo tammikuisella Ski-O-Tourilla Keski-Euroopassa kilpailtiin avoimilla alueilla ja golfkentillä eikä silloin oikein sujunut, joten tiesin, että tarkkana on oltava, Tonna vastasi.
- Radasta tykkäsin, se oli sellainen perussetti, ei mitään erityistä.
Norjassa asuva, aviomiehensä Eivindin valmentama, 31-vuotias Tonna pystyi harjoittelemaan kauteen suunnitellusti ja ongelmitta.
- Myös valmistautuminen sujui hyvin. En voi sanoa, että jokin olisi huonosti, sillä mitään ei ole jäänyt tekemättä, edelleen karkkilakossa oleva Tonna totesi.
- Aikaeroonkin varauduin aivan tavallisesti, toki vähän yritin elää japanilaisen ajan mukaan. Sen verran kisa kyllä jännitti, että jokusen kerran edellisyönä heräsin.
Tonna on sijoittunut kahdesti pitkällä matkalla MM-hopealle, vuonna 2004 Ruotsissa ja 2007 Venäjällä. Torstaina matka käydään yhteislähtönä.
- Yhteislähtöjä on ollut varsin harvoin, joten mielenkiintoinen kilpailusta tulee. Joka tapauksessa nämä kisat on jo pelastettu, mutta ilman muuta sprinttikulta toi varmuutta jatkoa ajatellen, Tonna selvitti.
Liisa Anttila sijoittui viidenneksi, kolme sekuntia mitalista.
- Tein muutaman huonon reitinvalinnan ja oikoja olisi pitänyt käyttää enemmän, hän totesi.
Tiistain mallisuunnistuksessa hänen paras suksiparinsa rikkoontui.
- Oli sitä paria kisassa hieman ikävä, Anttila haikaili.
Kaikki naiset olivat kymmenen joukossa: Hanna-Maija Mäkelä sijoittui seitsemänneksi 41 sekuntia Tonnaa hitaampana ja Marttiina Joensuu yhdeksänneksi 44 sekuntia mestarista.
- Liian varovasti etenin, sillä ratahan oli simppeli, Mäkelä totesi.
- Tuntui, että oli tahmeaa. En päässyt niin kovaa kuin halusin. Huikea sprinttirata, Joensuu sanoi.
Taivainen yllätti, Tunis ei niinkään
Olli-Markus Taivainen otti hopeaa ja Staffan Tunis sekunnin hitaampana pronssia (yhteiskuvassa). Taivainenhan voitti tammikuun lopussa ne kuuluisat neljä nuorten maailmanmestaruutta Ruotsissa, ja saman teki kolme vuotta sitten nyt maailmanmestaruuden voittanut Venäjän Andrei Lamov. Mestaruuteen Taivaisella on ensimmäinen mahdollisuus kahden vuoden kuluttua.

- Joka tapauksessa olen tyytyväinen ja aikaeroon totuttautuminen jo kotimaassa kannatti.
Tunis teki virheen heti alussa.
- Ylimääräistä aikaa meni kymmenkunta sekuntia. Kilpailemisesta tämän mittakaavaisella kartalla oli ilmeisesti liian kauan aikaa enkä ehtinyt niin sanotusti vauhtiin mukaan. Tyytyväinen olen, kun kisat alkoivat hyvin. Sekunnin tappio ei niinkään harmita, kun kysymys ei ollut kullasta.
Matti Keskinarkaus sijoittui kuudenneksi 35 sekuntia voittajasta.
- Ehkä tein pari reitinvalintavirhettä lopussa, hän selvitti.
Teemu Köngäs oli 12:s 1.08 mestarista; saman ajan sai myös mestaruutta puolustanut Venäjän Eduard Hrennikov.
- Yhden rastivälin menisin toisin. Yllättävän selkeä ja luisteltava rata oli, Köngäs tuumi.




