Uutiset

Otsikko Aika Toimittaja
Sunnuntaina Lakasen yhdeksäs? 02.09.2010 22:02:00 SuunnistusNet
Tervo ja Kauppi sprintin vauhdikkaimmat 14.07.2010 23:26:09 olliholli
Lakanen ja Rantanen katsastusvoittajat 09.07.2010 16:26:23 olliholli
Pasi Ikonen ja Minna Kauppi katsastusykköset 07.07.2010 14:52:07 olliholli
Halden SK voitti Jukolan viestin 20.06.2010 14:45:04 olliholli

20.04.2007 21:17:51 olliholliTervo ja Kauppi katsastusykköset

Rajamäen Rykmentin Tuomas Tervo ja Asikkalan Raikkaan Minna Kauppi aloittivat vauhdikkaimmin suunnistuksen PM-katsastukset. Perjantain sprintissä Paraisilla Tervon ykkössija tuli sekunnilla, kun taas Kauppi oli ylivoimainen, sillä kakkonen hävisi 31 sekuntia. Tuomas Tervo oli syystäkin tyytyväinen.
- Hyvin meni, ei voi muuta sanoa, sillä virheitä ei tullut. Muutaman kerran piti hiljentää, jopa pysähtyä.
- Oli niin kaudelle kuin katsastuksille loistava alku, joten tästä on hyvä jatkaa. Ja tavoitehan tämä voitto oli.
Kaksi vuotta sitten SM-sprintissä hopeaa ottanut Tervo on pystynyt harjoittelemaan talven hyvin, joskin helmikuussa harjoittelun keskeytti kolmen viikon flunssa.
- Juoksuvauhti ei ole eikä ollut kisassa vielä aivan huipussaan, hän sanoi.
Sekunnin Tervolle hävinnyt Vehkalahden Veikkojen Tero Föhr joutui kerran pysähtymään ja katsomaan, missä oli.
- Muutaman kerran piti myös harkita reitinvalintoja. Juoksu ei ollut parhaimmillaan, sillä olen koko viikon potenut pientä flunssaa. Siksi varsinkin alussa en uskaltanut juosta riittävän kovaa, kaksi kuukautta Uudessa-Seelannissa Heli Jukkolan kanssa harjoittelemassa ja kilpailemassa ollut Föhr kertoi.
- Vähän huonomminhan tämä alkoi kuin vuosi, ja kuitenkin koko ajan pitäisi kehittyä, hän naureskeli.
MSParman Petteri Muukkonen oli 2,65 kilometrin radalla yhdeksän sekuntia voittajaa hitaampi.
- Yksi virhe tuli, mutta kaikkiaan kilpailu meni hyvin. Reitinvalinnat mietityttivät muutaman kerran. Radassa oli aavistuksen verran kikkailua, monen muun tavoin hyvin harjoitellut Muukkonen sanoi.

“Hieman jännitti

Minna Kauppikin oli luonnollisesti tyytyväinen.
- Ihan hyvin ja mukavasti meni, vaikka ensimmäinen kilpailu luonnollisesti hieman jännitti. Vauhti tuntui keuhkoissakin, ja muutaman kerran piti ottaa paikoin kaasua pois, hyvin kauteen harjoitellut Kauppi totesi.
- Varsinkin lopun lyhyillä väleillä piti olla tarkkana eikä niillä ehtinyt edes kunnon vauhtiin, kun jo taas piti leimata.
Paimion Rastin Katri Lindeqvist jäi Kaupista 31 sekuntia; hän teki 2,22 kilometrin radalla yhden pienen virheen.
- Siinä ei mennyt aikaa kuin kymmenkunta sekuntia. Rata oli aika yksinkertainen, joskin lopun lyhyillä väleillä oli katsottava miten juoksee. Olen todella tyytyväinen.
- Talven harjoittelu meni hyvin, mutta sairastelu ennen Tsekin leiriä pilasi myös leirin. Tällä viikolla olen taas pystynyt harjoittelemaan hyvin, Lindeqvist kertoi.
Turun Suunnistajien Bodil Holmström jäi voittajasta 48 sekuntia.
- Yksi pieni virhe tuli. Oli oikein kiva sprinttirata, ei mitään metsäjuoksua, jolloin haasteetkin ovat erilaisia. Opiskelu on vienyt jonkin verran aikaa harjoittelulta, mutta vauhti on parantunut kesää kohti ja Tsekin leiri meni todella hyvin, Holmström sanoi.
KooVeen Paula Haapakoski oli neljäs kymmenen sekuntia Holmströmiä hitaampana. Sen sijaan vatsataudista toipuvan Rastikarhujen Heli Jukkolan oli tyytyminen sijaan 11 voittajalle reilusti yli minuutin hävinneenä.

Paljon hylkäyksiä

Paraisten katsastuksen yksi piirre oli runsaat hylkäykset. Ajorataa sillalla ei saanut ylittää; se oli karttaan merkitty kielletyksi alueeksi ja siitä kerrottiin myös ennen lähtöä. Kiireessä kilpailijat eivät mitä ilmeisemmin asiaa enää muistaneet; monet pitivät sillan ylitystä ja alitusta aavistuksen verran kikkailuna (asiaa on vaikea sanoin selittää, ilman karttaa).
Miehistä ei aivan kärkipään suunnistajia hylätty, mutta naisista tylyn kohtalon kokivat mm. Tampereen Pyrinnön Riina Kuusela (neljänneksi nopein aika), Vehkalahden Veikkojen Anni-Maija Fincke ja KooVeen Liisa Anttila. Nuorissa hylättyjä oli huomattavan paljon, mikä ennen kaikkea kertonee sprinttikokemuksen puutteesta.

Kommentit

kikkailu kuuluu sprinttiin

kutonen 22.04.2007 23:35:23 "Kikkailu" kuuluu osana nykymyotoiseen sprinttiin, mutta on melko epäoikeudenmukaista toimintaa, että valvonta on tuolla tasolla! Tosiaan osa kilpailijoista pääsi "kuin koira veräjästä" ja osa ei. Yksi kilpailija hylätiin, kun väisti yleisöä. Olisiko pitänyt käyttää kyynärpäitä, töniä vai mitä? Vastaavasti kilpailijoita ihan mitalisijoilta hyväksyttiin, jotka loikkivat vihreällä merkityn pensasaidan yli (esim naisten seuraava rasti tien jälkeen). Jos kikkaillaan, niin valvotaan ja valvotaan kunnolla sekä tasapuolisesti .

Etukäteen ilmoittaminen

 22.04.2007 12:27:25 "asiasta oli ilmoitettu etukäteen" Asiasta toki "ilmoitettiin etukäteen", mutta miksi sitä ei tehty kilpailuohjeissa? Ainoa etukäteis info asiasta oli verryttelykartan reunassa eikä siinäkään puhuttu kielletystä vaan vaarallisesta alueesta. Sen oli joku tulkinnut niinkin, että pitää vain olla varovainen. Mielestäni vastausta edellyttävätkin seuraavat kysymykset:

1) Miksi asiasta ei huomautettu kilpailuohjeissa ja valvojan lausunnossa? Vapaaehtoisesti otettavan verryttelykartan reuna ei ole oikea paikka tärkeälle tiedolle!

2) Miksi ei yksiselitteisesti puhuttu kielletystä alueesta eikä jostain ihmeen vaarallisesta alueesta?

3) Jos alue oli niin vaarallinen, miksi sitä ei merkitty millään tavoin maastoon. Nauhaa tien reunaan eikä kukaan olisi mennyt vaaralliselle alueelle. Nythän siellä ajoradalla juoksi useampikin ja joutui täten vaaraan.

Väkisinkin tulee mieleen, että tarkoituksena oli nimen omaan saada aikaiseksi hylkäyksiä ja draamaa aivan turhalla kikkailulla.

Oman selityksensä vaatisi myös se, miksi järjestäjän edustaja ilmaantui paikalle vasta kisan puolivälissä ottamaan numeroita ylös. Nyt alkupäästä "läpi" pääsi kymmeniä juoksijoita jotka olisi tasapuolisuuden nimissä pitänyt hylätä. Mm naisissa heitä riitti kymppikärkeen asti. Samalla voisi hieman perustella miksi numeroiden ylösottaminen edellytti joissakin tapauksissa isoa ääntä ja lähes ko. kilpailijan päälle käymistä ja toisissa tapauksissa hoitui pelkällä kynän rapinalla. Useampi kuin yksi juniori ainakin pelästyi miltei löysät housuunsa järjestäjän edustajan hyökkäävää käytöstä numeroiden kirjaaamisessa. Mikä oli tämän tarkoitus?

Kaikenkaikkiaan tälläisesta toiminnasta ei mitenkään voi selvitä puhtain paperein. Jos sprintin säännöt tuntuvat olevan juoksijoilta hukassa, ei kovin korkeaa arvosanaa voi myöskään antaa järjestäjille.

 21.04.2007 21:29:02 Eikös tuo kielletyn alueen merkki ole myös alikulun "päällä". Miten tuosta kartasta näkyy, että alikulku on sallittu? Ja miten ko. kohta pitäisi merkitä jos myös alkikulku olisi kielletty (mutta jalkakäytävät sallittuja)?

http://farm1.static.flickr.com/193/46643...