Suunnistuskausi käynnistyy viikonloppuna toden teolla

Silja-Rastit ja Ankkurirastit avaavat kotimaisen maastokisakauden toden teolla yksilösarjoissa. Perjantaina kuitenkin suunnistetaan alle Helsingin Suunnistajien järjestämä Salming-sprint, joka on samalla opiskelijoiden MM-kisoihin ja EM-kisojen näyttökilpailu. Kokonaisosanottajamäärä on 450 kilpailijaa, mutta miesten pääsarjassa on peräti 111 kilpailijaa ja naisissa 72.

Silja-Rasteja on yleensä saanut seurata penkkiurheilijana TV:n ääreltä, mutta tänä vuonna ei Huippuliigaa järjestetä, joten Silja-Rasteilla parrasvaloja ei ole tarjolla. Tuhannen suunnistajan raja ylittyi, mutta pääsarjat jäivät normaalia pienemmiksi, sillä H21A:ssa starttaa 42 ja D21A:ssa 23 suunnistajaa.

Ankkurirasteille on ilmoittautunut yhteensä 1312 suunnistajaa ja suurimmat sarjat ovat naisten sekä miesten eliittisarjat, joissa on ilmoittautuneena 114 naista ja peräti 171 miestä.

Viikonloppuun on siis ilmoittautunut 1857 lisenssisuunnistajaa tekemään 2827 suoritusta yhteensä näissä kolmessa kisassa. Lisäksi kuntoradat varmasti vetävät jonkin verran osallistujia etukäteen ilmoittautuneiden lisäksi.

Varsinaissuomalaisen seuraottelun osanottajamäärästä vei nimiinsä tällä kertaa Ankkurirastit.

Perjantai: https://helsinginsuunnistajat.fi/salming-sprint/
Lauantai: http://www.paimionrasti.fi/kilpailut/18/siljarastit/
Sunnuntai: http://www.angelniemenankkuri.com/index.php?page=ankkurirastit_2018/index

Swedish League starttaa ruotsissa

Ruotsissa avataan Swedish Legue sprintillä perjantaina Landskronassa ja lauantaina sekä sunnuntaina kisataan Klåverödsdubbeln-kisoissa Ljungbyhedissä. Kisaviikonloppu suunnistetaan  888 sprintterin ja 1372 sekä 1480:n maastosuunnistajan voimin maastossa. Eli hiukan isommat kisat on ruotsalaiset rakentaneet, mutta ei ihan väkiluvun suhteessa kuitenkaan.

Viikonloppuna kisattava Stigtomtakavlen jää Swedish Leaguen jalkoihin 35 miesten pääsarjajoukkueen sekaan ei ole suomalaisjoukkueita ilmoittautunut.

Swedish League:
Perjantai: https://eventor.orientering.se/Events/Show/17398
Lauantai: https://eventor.orientering.se/Events/Show/17399
Sunnuntai:https://eventor.orientering.se/Events/Show/17400

Stigtomtakavlen: https://eventor.orientering.se/Events/Show/17861

 

By | 2018-04-11T20:51:46+00:00 11.04.2018 18:25|Categories: uutiset|Kommentit pois päältä artikkelissa Suunnistuskausi käynnistyy viikonloppuna toden teolla

Suunnistus.Net Forums Suunnistuskausi käynnistyy viikonloppuna toden teolla

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

WP Facebook Auto Publish Powered By : XYZScripts.com